tiistai 19. elokuuta 2008

Ylimääräinen tapaaminen

Kiitos jälleen kaikille! Että olikin taas mukavaa. Paikalla olikin vähän enemmän porukkaa kuin viimeksi ja sellaisiakin jotka eivät paikalle päässeet muistettiin :) Ensinnäkin kiitos Outi ja Pami vauvan jutuista, harmi ettette päässeet mukaan kuulemaan sitä ihastelujen määrää. Olitte molemmat antaneet kivan panoksen tuohon keräykseen. Tässä siis kaikkien Savonlinnalaisten tekeleet. Jaanalta on vielä tulossa oma panos.

Kiitos myös Oili ja Niina; jotka puolestaan olivat mukana tapaamisessa. Niinalla oli työ alla vielä uusi vauvanpeitto: Tässä sitten jo puhuin sellaisesta asiasta että uutta keräystä jälleen aloitan. Tällä kertaa keräys aikaa on siis marraskuun loppupuolelle ja kohteena samat synnytys- ja lastenosasto. Eli kaikki ketkä tahtovat voivat osallistua, minä voin hoitaa taas toimittamisen. Ja vielä jos joku tahtoo ja aikaa on niin myös "villa"takit ja housut on toivottavia. Itsekkin jos ehtis semmosen tehhä tai jos löytäs edullisesti vaikka jostain voisin investoida. Mutta toki yhtä tärkeitä on sukat, tumput, peitot ja myssyt.

Oili puolestaan neuloi villasukkia.

Tällä menolla ei kauaa mene kun ne ovat jo tarpeelliset ja nää on vielä niin kauniin väriset. Taisinpa illan aikana nähhä toisetkin työn alla....

Kirsillä (kuvaus mestarilla) oli työn alla vauvan mekko. Tosin tään tekeminen tyssäs alku metreille, syystä siistä että: Niin minkäs niille työtapaturmille voi. Nyt on sit pakko tehhä puikkotilaus vaikka kuinka nettikaupat oiskin pannassa ja pakkohan Kirsin on se uus konekkin testata et saako sillä samallalailla tehtyy nuo tilaukset ku entisellä.

Seijalla oli käsi neulomakiellossa mut eipäs se haitannu virkkuukoukun heilutteluu. Ja kyllä lääkärinkin pitäs muistaa että naiset ei tee mitään päätelmiä ite jos neulominen kielletään eikä sanota mitään virkkaamisesta niin sehän on silloin sallittua.
Ja kivasti se Seijan patalappukin eteni. Pitäs itekkii oikeesti tehhä patalappuja. Tuli jopa mieleen kun huovuttamisesta oli puhe niin tulispa silleen hyvät laput. Ja Kirsiltä kuulemma kotoo lähtee patalaput naapuriin kun fiksu poika on keksinyt että kylään pitää viijä tuliaisia :D

Jaahas sitten jäljellä enää allekirjoittanut. Miula oli joululahjoista ensimmäinen tekeillä:

Huivihan siitä tulee ja malli on erittäin yksinkertainen ja täysin omasta päästä kun en oo vieläkään rohjennu ottaa yhtään ohjetta kesytykseen.

Mukana oli myös Pikkuinen neuloja joka kyllä väritteli poneja ja komensi meitä olemaan hiljaa. Siis viisi naista kuinka kukaan voi olla hiljaa???? No Jonna kyllä aatteli et jos virkavaltaa pyytäs paikallle niin porukka hiljenis ja miettittiin sitäkin että joukossa ois yks sinkku jolle virkapukuisten (hyvännäköisten) kyyti vois kelvata ;)


Puhetta siis piisas monesta aiheesta ja mukavaa oli kaikille. Tuli taas miettittyä ekologisia asioita, koululaisten liikkumista, kodinkonekauppoja sekä paljon paljon muuta.
Marjon kiertoon laittama kirja, kiertää nyt meidän neulojien keskuudessa. Ei ollenkaan huonoasia. Kirsi oli taas muistanut meitä lehdellä. KIITOS KIITOS KIITOS, näillä eväillä jaksaa taas uuteen kertaan. Vieläkin hymyilyttää.... Marjo nää on siule:
Saat nauttia näin ruudun välityksellä. Myö nautittiin oikeesti :P

Viimeiseksi Kirsille kiitos anna hyvän kiertää lahjasta, joka näytti tältä:
- Katja -
PS. Kirsin kanssa kumpikin esiteltiin salaisuuksia ja kyllä se vähän helpotti :D

maanantai 18. elokuuta 2008

Tittidii!

AinaOikeat voitti hurjalla äänivyöryllä, jopa 78% äänistä sai tämä nimi. Onnea meille nimestä =). Vaihdoin sen samointein tuonne ylös. Oisin laittanu jonkun neuleaiheisen kuvankin mutta en onnistunu saamaan siitä semmosta bannerimallista yhdellä yrityksellä niin meni hermot ;).

Huomenna on siis tapaaminen, mie en tiedä vielä pääsenkö. Vimmu on ollu vähän huonona pari päivää, se on hirveen väsyny ja reppana, joten jos Maukka ei oo kotona ni en tuu ku en haluu jättää sitä yksin. Jos tulen, niin tulen :).

(ja ei mulla oon kyllä etes mitään neulottuna sinne sairaalaan vielä, en oo ehtiny mitään..)

-Sini-

torstai 7. elokuuta 2008

Nimi neulojille

Lisäsin äänestyslaitoksen jotta saadaan porukalle nimi. Laitoin ehdotuksia saman määrän kuin viimeksikin oli ettei äänet hajaannu ihan miljoonaan suuntaa. Ehdotukset valitsin sillä meiningillä, että laiton nuo kaksi mitä oli jo kannatettu - AinaOikeat ja Puikottaret - ja arvoin loppunimistä kaksi lisää. Arvelin että menee reiluiten näin mutta jos joku kokee että haluaa sinne muita vaihtoehtoja niin sekin onnistuu. En vaan jaksanu enää rustata sähköpostia tulemaan ja odottaa vastauksia kun kerrankin saan jotain aikaan nopeesti ;).

Ei kun vaan, äänestämään. Ja niin, jos jollain nyt tulee joku Maailman Hienoin Paras Mahtavin ja Upein nimi mieleen niin kommenttia vaan siitäkin. Äänestyksen laitoin jatkumaan 18.8. asti kun muistelin että oli puhetta että sen jälkeen mahdollisesti nähtäis.

Toivottavasti mäkin pääsen mukaan ens kerralla, alkaa jo nyppimäänmurrr.

Äänestysintoa jokaiselle blogiin eksyvälle!


-Sini-

tiistai 5. elokuuta 2008

Elokuun yksivuotistapaaminen

PALJON ONNEA MEILLE KAIKILLE JA KIITOS JOKAISELLE MUKAVASTA VUODESTA! Olen monta ystävää rikkaampi...

Kiitos jälleen ystävät hyvät. Oli todella mukava ja antoisa ilta kanssanne. Olikin tuolla mailissa ja sit tapaamisessakin juttuu jos pitäs uuden tapaamisen 18 tai 19 pv ja sillon voisitte tuua miule vauva juttuja. Toki tapaamiseen silloin saa tulla muutenkin. Myös muut toimitus ajankohdat voi sopia miun kanssa jos ei tuonne pääse ja on jotain keräykseen tehnyt.

Tällä kertaa tapaamisessa meitä oli neljä: Marjo, Kirsi, mie ja Neitokainen. Jokaisella oli jotain kivaa mukana ja niin se ilta sujui oikein rattoisasti. Jutusteltiin rauhallisesti eri asioita kuten salaisista projekteista ja siitä kuinka inhottavaa on kun niitä ei voi heti esitellä. Lisäksi esillä oli suomalainen luonne siitä kuinka ei voi olla ystävällinen. Juteltiin vaatteiden ja tietokoneiden ostamisesta ja monesta muusta yhtä tärkeästä asiasta.

Mutta sitten niitä kuvia:
Kirsillä oli työn alla vauvan settiin hattu:Sukat olivatkin jo valmiina ja hattukin kohta vaikka oli ihan alkutekijöissä tapaamisen alussa.

Marjo oli ottanut tehtäväksi pitsiset sukat joita aloitteli siinä sitten ja hyvin ne alkoi etenemään.
Rohkea veto ottaa mukaan jotain joka kaipaa ohjeen seuraamiseta. Tosin Marjolla on usein ohje mukana ja hän jopa käyttää sitä. Se on minusta nimittäin hienoa kun itse en osaa tehdä ohjeiden mukaan oikein mitään. Mikälie savolainen jääräpää.

Miula oli sit mukana vauvan peitto jonka tekemisen aloitin yövuorossa. Kerroin että mukana on oltava aivoton työ jos töissä yöllä jotain tehhä.Eli semmosta nyt siis tekeillä. Peitto on noin puolessa välissä eli ei kai siinä mee enempää ku se kaks viikkoo ku on valmis :) ja lukemistakin mie sain Marjo aatteli et kyllä joku tuon kirjan huolii ja kesyttää. Mie nyt sit kokeilen.

Viimeiseksi muistutus et nimi ehotuksia nyt kiireellä. Tyhmemmätkin huomioidaan (= lue ne miun keksimät tylsät ku mitkä). Kaikk ion tervetulleita saahaa sit äänestystä kehiin.

Sit eikun moro ja miehille axen suklaata koko purkillinen kerralla ni pyörällä ollaan päästämme :)

-Katja-