sunnuntai 21. joulukuuta 2008

joulukuun tapaaminen

Tapaaminenhan oli siis jo alkukuusta, mutta kuten normaalisti niin nämä postaukset tulee osaltani hieman myöhässä. Päätin kuitenkin että ennen joulua on hoidettava nämä rästit pois :)

Kirsi päätti kokeilla neulahuovutusta, kun allekirjoittanut otti mukaan huovutusvilloja ja neulan:

Kiva enkelihän siitä tuli vaikka meidän pienin osallistuja olikin sitä mieltä ettei se enkeliltä näytä.

Oili kokeili myös neulahuovutusta, Tiinalla kun oli toinen neula mukana:
Tiinalla itsellään oli mukana neulomisiä. Kovasti hän yritti neuvoa allekirjoittaneelle kuinka kalorimetri tehdään mutta taitaa olla kovin kova tämä kallo kun ei meinannu oikein neuvot upota. Pitänee seuraavan kerran ottaa oma työ mukaan jos se sit uppois.


Maaritilla oli mukana messuilta ostettua lankaa ja sitähän neuloi. Lanka oli siis edelleen vyyhtinä :) tämä oli sit taas näitä käsityöihmisten laiskuuksia. Kuka sitä kehtais vyyhdit rullaksi vääntää kun pitää päästä jo hommiin :)


Meillä oli tapaamisessa uusi ihminen mukana. Tervetuloa vaan joukkoon Maria. Marialla oli iso projekti kesken. Isoäidin neliöistä koostuva kiikkutuolin peitto.
Niinalla oli työalla vihreä vauvan peitto. Sitkeesti niina on sitä tehny ni ei oo päässy ufottumaan tämä työ.
Kuten normaalisti allekirjoittaneella oli mukanaan useampi kuin yksi työ. Perinteistähän pitää pitää kiinni. Tässä tapaamisessa tein kuitenkin lapaskuulta kesken jääneitä lapasia :) Pakko lienee tunnustaa että kesken ovat edelleen mutta aatttelin kuitenkin valmiiksi tehhä tässä kuussa.
Osaltani aion toivottaa kaikille Oikein Hyvää Joulua ja ensi vuonna nähdään.

-Katja-

maanantai 15. joulukuuta 2008

Aina oikea joulumyyjäisissä








Kuvat kertokoon puolestaan.

Myyjäisissä mukana oli Katja, Outi ja Minä. Myyjillä oli ainakin hauskaa. Asiakkaita olisi voinut olla enemmänkin.