keskiviikko 8. joulukuuta 2010

joulukuun tapaaminen

Joulukuussa tavattiin meillä puuroilun merkeissä. Keittelin ison kattilallisen puuroa ja rusinasoppaa sekä jälkkäriksi nautiskeltiin glögiä pullien ja piparien kanssa. Onneksi pikkasen jäi lapsilta pipareita vieraillekin.

Paikalla meitä oli minä, Marjo, Maarit ja Niina. Hauskaa oli ja samalla sai vatsa- ja poskilihakset jumppaa. Olimme tällä kertaa todella ahkeria. Emme koskaan aikaisemmin ole saaneet näin paljon aikaan. Kuvat valitettavasti jäi ottamatta.

Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille.

Toivottelee Kirsi

tiistai 2. marraskuuta 2010

Marraskuun tapaaminen

Meitä oli marraskuisessa tapaamisessa pitkästä aikaa useampi, meinasi käydä toimisto pieneksi. Mukana olivat Kirsi, Pami, Maarit, Sini, Marjo ja tossulinen sekä allekirjoittanut. Tossullinen oli mukana pitkästä aikaa, oli kasvanut kovasti sitten viime kerran ja katsoi meitä kaikkia hiukan epäillen.. :) Kenelläkään ei ollut kameraa mukana, mutta puikoilla oli Maaritilla ja Sinilla pipoja/hattuja, Marjolla tonttuhousut, Pamilla huivi ja minulla tiskirätti. Kirsi vain suunnitteli tulevaa projektia.. Osa poistui jo aiemmin, mutta loput pakkasivat työt kasseihin mutta jäimme vielä juttelemaan ja miettimään pikkujouluja, joista Kirsi laittoikin viestiä.

Oli mukavaa taas nähdä pitkästä aikaa ja tuolla taas jaksaa :)

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Elokuun tapaaminen

Siis joo elokuun tapaaminen pidettiin meillä. Taisi olla aika lämpöinen ilta ja lopulta kahvittelun jälkeen siirryttiin ulos neulomaan. Paikalla oli Maarit, Niina, Oili ja tietysti minä. En enää muista mitä juteltiin tai mitä tehtiin. Ainakin juotiin kahvia ja mehua ja herkuteltiin kakulla ja piirakalla. Jokainen voi varmaan kommenteihin kirjoitella omat muistonsa tapaamisesta. ;)








Seuraavaa tapamista odottaen!
-Kirsi-


keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Heinäkuun helteet ja tapaaminen

Niinhän siinä tuppaa käymään että näin kesällä ihmiset on kesälaitumilla ja nauttivat olostaan jättäen taakseen sen normaalin arjen ja sen kiireet :) Niinhän sen kuuluu mennä. Kesällä lataillaan akut täyteen tulevaa talvea varten. Nyt heinäkuussa meitä Savonlinnalaisia kuten varmaan monia muitakin hemmotellaan kuumilla kesäsäillä. Niinpä tämänpäiväinen neuletapaaminenkin muutti hieman muotoaan alkuvaikeuksien jälkeen. Tällaisilta näyttivät tapaamisen välineet:Tämä siis Jonnan varustus. Niinalla kyllä näytti hieman samalta, puikot olivat vaihtuneet uimapukuun ja pyyhkeeseen. Mikäs sen ihanampaa.

Itsellä oli kyllä tuo pyyhe mukana ja uimapuku myös, mutta pyyhkeen päällä istuin ja uimapuku oli korissa. Sylissä oli nämä:
Mutta työt on edelleen samassa pisteessä.Silmukkaakaan ei tapaamisen aikana ilmestynyt kumpaankaan työhön. Jonna kuumeisesti odottelee sniikkereitään mutta ei ne vaan tuosta tunnu etenevän.

Jatkossa tapaamispaikoiksi on nyt sovittu aurinkoisella säällä tuo Pikku Kakkosen puisto, josta on sitten helppo matkata mihin tahtoo ja sitten sateen sattuessa toimistolla voimme nähdä ja jos innostuu keksimään välillä uutta paikkaa niin niistä voi sitten sopia erikseen samoin kun suunnitteilla tais olla ostosmatkaa jne.

Mukavaa kesää, nauttikaa! Kyllä niistä pakkasista ehtii vielä valittaa :)

Katja

lauantai 26. kesäkuuta 2010

KIP


Jos tämä olisi nyt viimeinen minun osaltani näistä rästissä olevista postauksista...

Savonlinnassa KIPpailtiin kahvila Saimassa. Mukana oli Soile:

Kesäyönhullutushan se siinä on tekeillä tai siis aluilla. Huivia siitä pitäisi siis syntyä.

Oililla pukkaa sukkaa...

Vanha tuttu hyväksi koettu Suomi-sukka

Niina oli löytäny puikon sijasta koukun käteen:

Tiskirättiä siinä siis tuloillaan ja valmiskin kohta.

Allekirjoittanut neuloi huivia:Valmista alkaa tälläkin saralla jo oikeesti olla.

Seurassamme oli myös Routa, jälleen ilman työtä mutta ei se menoa haitannut. Soile sai hyvää ohjeistusta aloituksii Roudalta. Olisi siis sekin neuvo jäänyt saamatta jos et routa olisi ollut paikalla.

Kaikille oikein hyvää Juhannusta. Taisi tuo kuukauden 20 pv ollut tapaaminen jäädä kaikilta väliin. Seuraava kerta siis heinäkuussa, paikka vielä avoin, kelin niin salliessa voisimme ulkoilla.

-Katja-

tiistai 25. toukokuuta 2010

Toukokuun tapaaminen 23 pv

Kiitos kaikille läsnäolijoille rauhallisesta hengähdys tauosta. Ideoita riitti ja asioita jo hieman järjestelinkin sopimuksen mukaan. Sini on luvannut meille opettaa nypläystä syksymmällä, jeeeee.



Miula oli mukana ristiäislahjaksi menossa oleva peitto, jota purkasin ennen tapaamiseen lähtöä kun en ollu tyytyväinen niin en. Kuva nyt lienee jossain omalla koneella joten saatte sen sitten myöhemmin :)



Mia neuloi vauvan sukkaa ja pähkäili ongelmaa ettei suutarin lapsella ole kenkiä eli neulovan äidin lapsella lapasia, mutta sukkia nyt ainakin :)



Kirsi oli pakannut mukaan töitä oikein kaksin kappalein ja kumpikin sai levätä tuolilla koko tapaamisen ajan. Se oli se luova tauko siis.

Pikainen päivitys tähän väliin siis näillä kuulumisilla. Lisää juttuja jo aloitettuna tuolla odottelee että joku tekisi ne loppuun :) Palailen siis (toivottavasti pian)

-Katja-

Tapaaminen 12.5

Jos tämänkin nyt viimein saisi julkaistua :) Eli toukokuun alun tapaaminen siis. Mukana jäsenemme nuorimmasta päästä eli Jonna ja karkkipaperikukkasen rusetit:

Oililla oli työn alla Suomi sukat, ja näissä värit taisivat olla miehekkäästi sinivoittoiset:

Niinalla "Niinan mallilla" huivi:

Tosi kaunis väri vai mitä. Niina oli tämän kaivellut piilosta esiin.

Marjo neuloi pienenpienillä puikoilla kansallispukuun sukkia:

Allekirjoittaneella työnalla vastaikään aloitettu vauvan peitto, tulevalle kummilapselle:

Nyt jos vielä sais pari päivitykset tehtyä niin oltas ajantasalla miun suoritusten osalta :) Kiitos olette hienosti kestäneeet tämän odottelun.

-Katja-

maanantai 5. huhtikuuta 2010

parempi myöhään kuin ei milloinkaan

vai miten se meni. Kuvat ovat odottaneet tarinoita maaliskuusta saakka. Ei ole muistanut, jaksanut tai ehtinyt, ainahan niitä tekosyitä riittää. Mutta nyt siis...

Eikä varmasti ole hajuakaan siitä mitä kukakin on tehnyt tapaamisessa joten katselkaa kuvia ja nauttikaa :)


Tää vika kuva on helppo. Tiina opetti ymmärtämättömälle käpypitsiä ja opinhan mie. Nyt en osaa sit muuta kun sen mihin päästiin ei muista miten jatkaa :) Kotona on siis useampi alku. Varo vaan Tiina voipi olla et tulee mailia kera kuvien ja kaipaan ohjeita :)

Katja

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Helmikuun tapaamiset

Helmikuun alun tapaamisesta ei ole kuvia koska kellään ei sattunut olemaan kameraa mukana.. :) Paikalla oli (muistaakseni) Katja, Soile ja minä sekä Jonna, jos unohdin jonkun niin anteeksi..

Helmikuun toisessa tapaamisessa ystävänpäivänä paikalla olivat Soile, Maarit, Tiina ja minä sekä Soilen tyttö Wilma 4 kk. Meillä vaan osallistujat nuorenee :)


Soilella oli työn alla pipo ja Maarilla paita.


Tiina teki neuletakkiin reunaa (muistaakseni) ja minula oli edelleen tilaus huivi tekeillä (joka ei ole vieäkään valmis)

Lyhyt kirjoitus tällä kertaa ja viivästyi kipeytyneen käsen takia, kirjoitusvirheitä voi olla koska tämä kirjoitettu vasemmalla kädellä :)

Tapaaminen pidetty tämänkin jälkeen josta Katjan kirjoitus tulossa..

lauantai 30. tammikuuta 2010

ylimääräinen tapaaminen tammikuussa

Ylimääräinen tapaaminen pidettiin ensimmäisen tapaamisen kommelluksista johtuen :) kivasti meitä oli paikalla tällöinkin. Eli

Niina teki huivia:
Tämähän oli joku tilaustyö, liekkö jo valmistunut? Kauniit värit siinä on.

Marjo kesytteli kettuja:
Hyvinhän se siinä eteni ja niitä ajatelvia osuuksia Marjo väänsi.

Soile oli päättänyt kesyttää koukun:
Oli kuulemma aikaa edellisestä virkkauksesta.

Tiina teki huivia:Nuo värit oli kyllä hauskat.

Mie ristipistoilin:Nää hommat ei sit oo tästä edenny. jostain syystä ei oo aikaa ollu tehhä. No seuraava tapaaminen kolkuttaa jo parin päivän päässä :)

Kaikille muistutus: Toimistomme on muuttanut Järjestötalo Kolomosen tiloihin eli seuraavat treffiimme siis siellä Pappilankatu 3, muistaakseni :) Yhdistyksen kotisivutkin on vielä ajantasaistamatta.

Ps. Sini voisitko kahtoo tään blogin aikaasetukset ne on pielessä...

tiistai 5. tammikuuta 2010

Vuoden ensimmäinen tapaaminen

Kuten aiemmin olen jo todennut, niin kaikki ei aina tapaamisissa mene putkeen. Niin kävi siis tänäänkin. Ensinnäkin allekirjoittanut myöntää unohtaneensa koko tapaamisen, kunnes sitten kesken päivän heräsi siihen ajtukseen, että hitsi tänäänhän se on. Noh äkkiä mailia kaikille ja facebookkiin kirjottamaan. Selvisi etten ollutkaan ainoa unohtaja. Kuitenkin paikalle ilmestyivät Kirsi, Niina ja Soile. Minunkin piti mennä mutta auto oli pajalla ja en saanut sitä ajoissa alleni enkä ehtinyt muutakaan kyytiä järjestää. Tapaaminen sujui kuulemani mukaan hyvin niinkuin aina, mutta paikalla olijat ovat ilmeisesti vielä vuoen vaihdoksesti niin hämmästyneitä että postausta ei heiltä ole luvassa?

Tulin kuitenkin vielä tännekkin ilmoittamaan, että ensi viikolla on ylimääräinen neuletapaaminen tiistaina aika ja paikka entiset.

-Katja-

Tapaaminen 8.12

Se on sitten käsitelty, vuoden viimeinen tapaaminen. Pikkujoulu meiningillä mentiin ja mukavaa oli. Tämäkin postaus on auttamattomasti myöhässä, allekirjoittanut pahoittelee saamattomuuttaan.

Tapaamisessa mukana oli Maarit, kera neulee:Puseron helmaa siinä lienee tulossa :) Mikäli minä ymmärsin oikein. Vähän on hassusti perin kuva mutta ei anneta häiritä.Mukana oli myös Marjo, ilman tossullista! ja tästähän mie en sit tiiä et mitä on tekeillä... sukkaa tai lapasta vois olla. Voi olla jotain muutakin mutta puikoilla kuitenkin.

Oilin puikoilla syntyivät näin kauniin väristä sukkaa.

Joukkomme tuorein jäsen Soile oli myös rohkeasti ottanut puikot mukaan:
Sukkaa pukkas siinäkin. Jos oikein muistan niin mummolle paksumpaa sukkaa ni ei jalkoja palele.

Allekirjoittaneella olikin mukana askartelua. Tosin hitaasti ne eteni, kun juttua tuppas olemaan sitäkin enemmän:Niinalla oli yllätys yllätys:

Huivi puikoilla. Nätti väri kieltämättä...

Kirsillä oli vaihteeksi mukana ristipistotyö. Lopullinen mallikaan ei tainnut olla selvillä mutta hyvin se siinä eteni.

Pikkujoulujen nyyttäripöytä näytti tältä:
Myös pikku paketteja vaihdeltiin:Ensinnä Maaritin saama paketti.Oilin saama paketti yllä.

Kirsin saama paketti.

Niina sai vähän lisää huivi lankaa :)

Miun paketissa oli huovutus neulat, villaa ja enkeli piparimuotti. Kuvaa en ollut nähtävästi siitä napannut.

Jos meillä joskus menis tapaamisissa kaikki nappiin niin sillon ei tapahtuis hassuja juttuja ollenkaan. Tälläkin kertaa oltiin kaikki oltu tosi perilla maileista. Pakettija meitä toi siis viisi ja tmä oli vapaa ehtoista. Kaksi meistä oli ymmärtänyt että hinta on 10 jos paketin tuo ja kolme oli ymmärtänyt että 5 euroa. Naisten logiikkaa :D Hauskaa oli ja halukkaat sai paketit vaihdettua.

Siniä jäimme tapaamiseen kaipaamaan. Jotenkin kaikilla oli käsitys että Sini on tulossa, mutta liekkö eksynyt matkalla johonkin :D

Sitten vielä ovella pohdimme että josko alkaisimme tavata kaksi kertaa kuussa ja toinen tapaaminen sijoittuisi esim sunnuntaille iltapäivään. Silloin myös sellaiset jotka eivät viikolla pääse voisivat osallistua. Eli nyt vain ääniä kehiin miltä kuulostaa?

-Katja-

Ylimääräinen tapaaminen 22.10.2009

Meillähän oli ylimääräinen tapaaminen viime vuonna lokakuussa Sinin toiveesta ja siitä postaus oli miun ja Sinin vastuulla. Sovittiin et mie otan meijjän kameralla kuvat ja laitan Sinille että hän sit kirjottaa kun ei oo pitkään aikaan ollu tapaamisissa. No mie en sit saanu koskaan niitä kuvia laittanee, joten ei Sinikään sitten kirjottanut. Koetan tässä nyt sitten kovasti muistella et mitähän sillo tapahtu ja keitä oli mukana. Kuvaajana meillä hovikuvaajamme Jonna. Muistetaan nyt sit kaikki et parempi myöhään ku ei millonkaan ja ollaan tyytyväisiä siihen mitä mie muistan. Jokainen saa sit kommenteissa korjailla ja täydennellä, eikös?

Tässä kuvassa Maaritilla on puikot suihkamassa ja hovikuvaaja on onnistunut nappaamaan myös allekirjoittaneen kuvaan mukaan. Taisi Maaritilla olla paidan alku puikoilla.
Tämän oman edelleen keskeneräisen allekirjoittanut muistaa, pontso. Uskokaa pois kyllä se joku vuosi valmistuu...
Kirsillä Oli kesken joku huivi...
Ja Niinalla myös
Oili tais sukkia tehhä
Sinillä oli työn alla lanka, joka piti tuhota sen vuoksi et Sini ei voinut sitä sietää :D me muut tosin taijettiin ihastella sitä...
Pami tai tehhä huivii myös..

Näihin tunnelmiin päätän tään tapaamisen jutut. Jos joku huomaa puuttuvansa ni yhteys allekirjoittaneeseen. Olevinaan täs oli kaikkien läsnäolojoiden kuvat.

-Katja-